Mietteitä keväästä

Torstai 4.5.2023 klo 8.49 - Satu Tolonen

Kevät,

tuo ihanaakin ihanampi, odotettu vuodenaika. Vuodenaika, mikä saa ihmiset voimaantumaan kaikesta uudesta kasvusta, väreistä, auringosta. 

Ihmiset innostuu suunnittelemaan, mitä kaikkea he kasvattaa, ja miten laittavat terasseja ym.

kesäkuntoon.

Mutta onko se kaikille yhtä ihana vuodenaika?

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kevät, valo, voimaantuminen

Joulun valoa

Keskiviikko 7.12.2022 klo 13.51 - Hanna

Talvi-ilta on pimeimmillään. Koiran kanssa on kuitenkin lähdettävä lenkille. Vähän vastentahtoisesti  hilaan itseni ja koiran eteiseen ja ulos ovesta. Jonkin matkaa käveltyämme alkaa väsymys ja nihkeä olotila haihtua. Raikas ilma virtaa keuhkojen joka sopukkaan ja raikastaa samalla myös mieltä. Itse asiassa hyvä päätös – taas kerran – pakottaa itsensä lenkille!

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joulu, valo, talli

Iloa ja Valoa

Keskiviikko 2.3.2022 klo 13.59 - Satu Tolonen

Talviloma tuli vietettyä,ja olemme palanneet jo työn ääreen.

Itselle tuo loma oli monellatapaa erityinen,ja tärkeä.

Olimme varanneet loman etelään jo syksyllä,ja näin korona aikaan matkaa piti miettiä moneen eri otteeseen,onko turvallista lähteä, mitä eri käytäntöjä on kohdemaassa,ja mitä kaikkea pitääkään ottaa nyt huomioon.

Muutamaan otteeseen loma jo päätettiin perua,mutta silti asialle ei tehty mitään sen enempää.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Loma, valo, huoli, toivo

Talvi tuli, vihdoinkin!

Perjantai 15.1.2021 klo 16.08 - Lotta Saine

Tänään tuntui aluksi vaikealta kirjoittaa. Kaikki aiheet uuteen vuoteen, ihanaan arkeen ja kevättä kohden menemiset tuntuvat latteilta. Poikkeuksellinen vuosi on kulunut aihe, samoin tsemppien toivottaminen. Mistä löytyy voimaa ja iloa edelleen jaksaa tätä erilaista arkea?
Itselle helpotuksen toi yllättäen kunnon talvi. Lunta, valoa, narsketta kenkien alla.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talvi, Valo, Iloa

Valoa ja toivoa

Perjantai 18.12.2020 - Antti Hirsto

Tänä adventin aikana olen erityisen suurella ilolla katsellut pihoille sytytettyjä jouluvaloja. Marraskuu oli pitkä ja pimeä. Koko vuosi on ollut poikkeuksellinen ja välillä tuntuu, ettei se lopu milloinkaan. Ehkä siksi jouluvalot tuntuvat nyt tärkeiltä. Pimeyden kestää, kun siihen syttyy pienikin valo. Valo antaa toivoa. Pihoihin ja ikkunoihin sytytetyt monen näköiset valot muistuttavat lähestyvästä joulusta. Ne luovat ympärilleen turvallista ja lämmintä tunnelmaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Adventti, valo, lupaus, joulun ihme

Kohti kevättä

Maanantai 25.2.2019 klo 10.34 - Merja Ahonvala

Lapset leikkivät vielä viimeisissä lumikasoissa ja ottavat kaiken ilon talven helmasta. Valon määrän lisääntymisen huomaa lasten kasvoilla, hymy ja punaiset posket.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aurinko, lapset, valo

Tähtönen

Keskiviikko 19.12.2018 - Hanna Suhonen

Tähtönen

 

Oletko koskaan seissyt kirkkaana talvi-iltana kimmeltävän tähtitaivaan alla? Nykyään monenlaiset valot häivyttävät tähtien kirkkauden, ja tuikkivaa taivasta tulee katseltua yhä harvemmin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulu, rauha, valo

Valoa

Maanantai 18.12.2017 klo 13.52 - Hanna Suhonen

Talvi-ilta on pimeimmillään. Koiran kanssa on kuitenkin lähdettävä lenkille.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valo, joulu, seimi