Talvi tuli, vihdoinkin!

Pieni asia ilahduttaa nyt tätä helmikuun tyttöä valtavasti. Ulkona paukkuu kova pakkanen, luonto on saanut mahtavavan lumikerroksen. Kyljet ovat vielä kipeinä parin päivän takaisista runsaista lumitöistä ja paksulle untuvatakille on vihdoinkin kunnolla käyttöä. Lumihangessa on tuuletettu vanha perintöryijy, pakastimen sisältö päätynee tänään ulos ja itse pakastin tulee sulatettua vihdoinkin. Vanhat, kuivettuneet kukat päätyivät kakkuvuokiin veden kanssa ulos jäätymään ja nyt portailla on kauniit jäälyhdyt. Valon määrä on huikea, aurinko paistaa ja on kirkasta, vihdoinkin! Niin moni asia voisi olla huonomminkin. On paljon asioita joista voi iloita, kun vaan huomaa ilon aiheet ja muistaa nauttia niistä.

Joulun alla soittelimme seurakunnasta ikäihmisille hyvän joulun toivotukset, kyselimme vointia ja kartoitimme avuntarpeita. Upeita kohtaamisia ja puheluita, upeita ikäihmisiä. Monenlaisia elämäntarinoita ja -vaiheita, iloja ja suruja. Ja kuinka monesta suusta tulikaan se, että vaikka nyt on tämä poikkeuksellinen aika pandemiasta johtuen, on silti moni asia paljon paremmin kuin ennen, vaikkapa siis sota-aikana. Nyt on välineitä yhteydenpitoon, on ruokaa yllin kyllin, on televisio, radio ja kirjat ja naapuriapu. Ennen kaikkea kaikki ovat turvassa, kuitenkin. Ei tarvitse pelätä yöllisiä pommituksia, miettiä rakkaita jossakin kaukana ja odotella kirjettä rintamalta kuukausia. Maailma asettui itsellä paikalleen, kun kuunteli näitä viisauksia. Koronasta tuli pidempi vitsaus, kun ajattelimme, mutta kyllä uusi huominen jossain häämöttää. Vielä on jaksettava jonkun aikaa, mutta samalla menemme kevättä kohden, talvesta nauttien. Ja siihen luottaen, että Taivaan Isä pitää meistä hyvää huolta, kaikesta huolimatta ja ehkä juuri siksi nyt erityisesti.