Mietteitä keväästä

Share |

Torstai 4.5.2023 klo 8.49 - Satu Tolonen


Satuin kuulemaan erään pöytäseurueen keskustelun tästä samaisesta aiheesta.

Pöytäseurueeseen kuului kymmenkunta nuorta aikuista, ja sävy oli kaikkea muuta kuin - ihanaa kun on kevät.

Usealla oli erinäisiä allergiaoireita, osalla jopa sellaisia, että allergiat haittasivat yleistä jaksamista. Jollekkin lisääntynyt valo aiheutti masennusta, ja monenmoista murhetta kevään myötä oli ilmennyt.

Jäin tätä kovastikkin pohtimaan. Itselle kevät on aina ollut sen kivoimman vuodenajan, kesän odottamista. Nykyään vuosi vuodelta haluaisin ajan pysähtyvän touko,- kesäkuun vaihteeseen, kaikki kaunis vielä edessäpäin. En ole hehkuttajatyyppiä, tykkään hykerrellä itsekseni.

Nautin vuosi vuodelta yhä enemmän pienemmistä asioista, ja kevään tulo, kesän odottaminen kuuluu niihin.

Ymmärsin hyvin tuon pöytäseurueen keskustelun jälkeen, että kaikille tunteille on annettava tilaa, kuunneltava myös toisia sallivammin, eikä vain itse iloita lisääntyneestä valosta, ja sen tuomasta ilosta ja energiasta, sillä toisille se on kaikkea muuta kuin iloa.

Tänä aamuna herätessäni ulkona odotti kevätyllätys, lunta oli satanut, ja epäusko valtasi hetkeksi mieleni, ei ole enää todellista.

Toivotaan kevään lämmön pian saapuvan meille, ja pääsemme ilotsemaan uudesta kasvusta, ja kaikesta hyvästä, mitä kevät saa aikaan.

Toivon kaikille hyvää kesän odotusta.

Satu tolonen

Avainsanat: Kevät, valo, voimaantuminen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini