Kynttilä tuo valoa pimeän keskelle

Share |

Lauantai 1.11.2025 - Satu Tolonen


 Meistä jokaiselle kynttilä merkitsee eri asioita.

Toiset käyttävät kynttilöitä ihan tunnelman luojina.

Toisille kynttilä tuo lohtua, ja niitä sytytetään muistellessa jotain rakasta, ja etenkin näin pyhäinpäivän aikaan on tapana viedä kynttilöitä haudoille.

Kautta aikojen kynttilöillä on valaistu paikkoja, ja kynttilä on myös rukouksen symboli.

Kenelle sinä sytytät kynttilän?

Onko sinun perheessäsi tapana käydä haudoille viemässä kynttilöitä?

Oma äitini hautapaikka on Heinolassa, ja siellä käyn aniharvoin, niin olenkin ottanut tavaksi

sytyttää hänelle kynttilän pyhäinpäivänä ihan omassa kodissani, samalla häntä muistellen.

Omassa lapsuuskodissani perinteet olivat arvossaan, ja kynttilöitä vietiin haudoille niin pyhäinpäivänä kuin joulunakin.

Usein meillä sytytettiin myös kynttilä jonkun meistä syntymäpäivänä.

Onko sinulla oma kastekynttiläsi tallessa?

Senkin voisi sytyttää,  vaikka juuri syntymäpäivinä.

Tuokoon kynttilä sinulle lohtua silloin kun sitä kaipaat, iloa, kun sitä tarvitset.

Valoa, kun on sen hetki, ja rukouksen myötä kaikkea sitä parasta kenelle silloin kynttilän sytytätkään.

Iloa, ja valoa harmauden keskelle meille kaikille.

LV.n 4 sanoin:

Pienikin valo pimeän poistaa.

Pienikin valo sydämeen loistaa.

Tänään toivon kynttilän sytytän.

Tänään yhden kynttilän sytytän.

t. Satu.T.

Avainsanat: kynttilä, valo, pimeys, lämpö


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini