Kesä on täällä - vihdoinkin!

Hiljalleen yhteiskunta taas avautuu ja elinpiiri laajenee kodista ulospäin. Tavataan läheisiä, järjestetään puistotreffejä, käydään yhdessä uimassa ja päästään ehkä jopa isovanhempienkin ja iäkkäimpien sukulaisten luo vierailuille. Opetellaan uutta, turvallista kohtaamista ja epäilemättä pestään niitä käsiä taas entistä innokkaammin.

Erityisesti lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä kanssa työskenteleminen pitää yllä toivoa, toivoa siitä, että tulevaisuus on parempi, valoisampi. Siihen luottamukseen nojaten ja hyvään uskoen moni meistä katsoo eteenpäin. Aikuisia varmasti samalla myös mietityttää moni asia. Turvallisuus. Oliko tämä nyt oikeasti tässä. Millainen uusi normaali on: onko se samanlainen kuin ennen koronaa, vai onko monikin asia muuttunut. Mitä tapahtuu, kun kaikki taas aukeaa. Lapset ja nuoret sen sijaan iloitsevat siitä, että saavat taas tavata tosiansa ja juttu jatkuu siitä mihin se maaliskuussa jäi. Ensin kesällä tapaillaan ehkä pienemmissä porukoissa ja väljemmin, mutta sitten syksyllä taas kerhoissa, kouluissa, harrastuksissa. Toivottavasti säät suosivat ja moni kohtaaminen voi tapahtua ulkona, huokaavat epäilemättä monet vanhemmat. Pienempien lasten kanssa kontrolli ja turvallisuuden ylläpitämien on vahvemmin vanhempien hallinnassa, mutta nuoriso ryntää kesälaitumille ja toivottavasti, voi toivottavasti muistaa maltin ja järjen. Sitähän me aikuiset toisaalta joka kesä heille toivomme ja rukoilemme, ehkä erityisesti sitten tänä kesänä.

Mukavaa ja oikein aurinkoista kesää sinulle!