Ikkuna seurakuntaan

Olen usein kuullut ihmisten hämmästellen kysyvän, että eikö meistä ole tylsää olla työssä joulukiireiden aikaan tai jouluna?
Minun vastaukseni on, että ei. Käsi sydämellä kukaan meistä kirkon työntekijöistä ei voisi yllättyä siitä, että joulu on meidän sesonkiaikaa.
Se on ollut sitä jo 2000 vuotta ja sitä se myös tulee olemaankin. Niin toivon.

Pitkin syksyä kaiken muun rinnalla olemme kuljettaneet joulun aikaa mielessämme ja valmistelleet sitä sydämessämme.
Aamujen ollessa hämäriä, sytyttelemme paikalle saapuvien iloksi aina ulkotulia ja kynttilöitä. Tummina ankeinakin aamuina, pieni lämmin valo johdattakoon kulkijat perille.

Tänään, tätä kirjoittaessani valmistaudumme huomisiin Kasvun väen jouluglögeihin. Haluamme koota yhteen niitä henkilöitä, jotka  ovat olleet kanssamme ahertamassa tai jakamassa pienenkin hetken yhteisestä työstämme vihtiläisten lasten, nuorten ja perheiden parhaaksi.
Kerhot viettävät jouluisia kerhokertojaan,  jalat tömisevät rytmikkäästi saleissa ja käytäviltä kuuluu vilkasta puheensorinaa, pienet sifonkiset juhlahameet, paljetit, ihastuttavat pikku miehet ovat osa ensi viikon näkyä joulukuisessa päivässä.

Vanha talli on valtavan urakan pätteeksi saatu jälleen siistiksi, kun majatalossa ei  tänäkään jouluna ole tilaa.

Toisaalla käy rekvisiitan tarkastaminen, vapaaehtoisten etsiminen, kyyditysten sopiminen. Kohta on aika, jolloin aamuisin sonnustaudumme kuka oppaaksi, kuka torinaiseksi, kuka Joosefiksi tai paimeneksi kedolle. On jälleen aika matkata Beetlehemiin 2000 vihtiläisen ihmisen kanssa.

Ensimmäisenä adventtina kajautamme yhdessä ilmoille Pappilan mäellä Hoosiannan ja odotamme. Sitähän adventissa on kyse, odotamme yhdessä päivä kerrallaan joulua tulevaksi.
Valmistelemme Pappilasta jouluista, kaiken kansan kohtaamispaikkaa. Siellä voi tulla kuulemaan jouluista musiikkia, juoda glögiä, hiljentyä, kiertää kynttiläpolulla, kuunnella joulumuorin tarinoita, askarrella, valmistaa jouluisia herkkuja ja seurata tallin päivittäin täydentyvää tarinaa joulusta.

Itsenäisyyspäivän lasten juhlavien konserttien muodossa kiitämme itsenäisestä Suomesta.
Päiväkotien ja koulujen joulukirkot tuovat yhteen, yhdessä Joulun sanoman äärelle ihmettelemään sadat vihtiläiset lapset.
Kauneimmat joululaulut puolestaan laulamaan joulua sydämeen.

Jouluaaton enkelikirkko on muodostunut osaksi vihtiläistä lapsiperheiden joulunviettoa. Mieleeni palaa muisto muutaman vuoden takaa. Jouluevankeliumin ääärelle alttarille kerääntyi suuri enkelparvi, siellä lukuisat ja taas lukuisat pienet taimet ovat sonnustautuneet enkeleiksi. Kuka miekkailee kynttilöiden kanssa, kuka seisoo arvokkaasti tai hämmästellen epävarmana vanhempien silmiä etsien.
Kaikelle ja kaikille on siiinä hetkessä tilaa.
Kävelen hämärtyneessä iltapäivässä kirkkohetken jälkeen autolleni ja huomaan hameeni helmaan tarttuneen pieniä höyheniä. Tunnen kuin enkeli hipaisisi. Syvällä sisimmässäni läikähtää ja puristan omat lapseni kainalooni.

Olen työskennellyt Virossa, jossa jouluevankeliumi ei ole tuttu. Törmäsin jatkuvasti ihmisiin, ystäviini, jotka eivät olleet koskaan kuulleet joulun sanomaa.

Miksi minä yhdessä tuhansien työtoverieni kanssa valmistamme joulua? Siksi, ettei yksikään ihminen jäisi siitä sanomasta osattomaksi. Siksi, että jokaisen sydämeen saisi Joulun Lapsi syntyä. Siksi, että joulun sanoma on rakkaus, joka syntyi keskellemme.
Siksi, että sinä olet tärkeä.

Mirca Kukkasniemi
Kasvu