Lepoa ja rauhaa
Lapsiperheen elämän pyörityksessä on välillä siedettävä sitä, että oma lepo jää vähiin. Kun vauva on juuri alkanut nukkua vähän paremmin, alkaa esikoisella korvatulehduskierre. Lopulta mieli ja ruumis käyvät niin kovilla kierroksilla, että uni ei tule silloinkaan, kun sitä olisi tarjolla. Joskus kierrettä katkaisemaan tarvitaan ulkopuolista apua.
Meidän perheessä on jo pidempään eletty sellaista onnellista aikaa, että molemmat lapset nukkuvat hyvin. Pientä taistelua uhmaikäisen nukahtamiseen joskus liittyy, mutta kun uni lopulta tulee, sitä riittää aamuun asti.
Silti huomaan, että en malta itse mennä ajoissa nukkumaan. Illalla koittaa vihdoin se hetki, jolloin saan olla rauhassa omien ajatusteni kanssa. Kukaan ei nyhdä vaatteista, kukaan ei huuda pyyhkimään. Saan hetken vain olla.
Samalla ymmärrän, miten väkevää elämää elämme ja millainen rakkaus meitä ympäröi. Nämä lapset tarvitsevat minua. Minä en voisi kuvitella olevani ilman heitä. Mutta toden totta, tarvitsen joka päivä hetken, jolloin saan olla erilläni heistä. He nukkuvat, he ovat turvassa, nyt on minun vuoroni kuunnella hiljaisuutta ja hengittää. Ja kun vihdoin maltan käydä pitkäkseni, unta ei tarvitse odotella.
”Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa.” - Ps. 4:9.
Levollisia hetkiä kesääsi,
Laura Pentti, lapsi- ja perhetyön pappi
