Kesä!

Share |

Torstai 8.6.2023 klo 10.54 - Lotta Saine


Itse elän uutta aikaa tänä kesänä: omat lapset ovat jo aikuisia ja enää toinen heistä asuu kotona. Hänellä kesä menee töissä, samoin kuin ”sesonkiaikaa” elävällä yrittäjämiehellä. Tämä tarkoittaa sitä, että oma lomani todellakin on omaa lomaa. Outoa ja kiehtovaa, samalla kuitenkin hieman pelottavaa. Mitä ihmettä minä nyt teen? Lähes kokonainen loma minulle ja omille jutuilleni, ihanko totta?!

Päähän on muodostunut pieni lista tehtävistä asioista … kotona on monta nurkkaa, jotka kaipaisivat raivausta ja järjestelyä. Nyt olisi aikaa ja rauhaa tehdä roikkumaan jääneitä kotitöitä. Kuulostaa järkevältä, mutta samalla pieni ääni muistuttaa siitä, että nyt on myös lupa nauttia tästä uudesta. Levätä, lukea kirjoja riippumatossa, valvoa myöhään ja nukkua pitkään.  Tapailla ystäviä, uida lämpöisissä vesissä, kulkea nurmikolla paljain varpain. Ja siinä rinnalla (ehkä!) tehdä niitä kotihommia pois. Jos ei huvita, voi kysyä itseltään, että voiko homma odottaa syksyn iltoja? Jos voi, kannattaa ehkä miettiä mikä ilahduttaa sillä hetkellä eniten – homman pois tekeminen vai joku muu kesäpuuha.

Lomalla ei tarvitse suorittaa, toivottavasti, kenenkään meistä. Tämä on tärkeä asia muistettavaksi sinne ruuhkavuosienkin lomien keskelle. Lasten kanssa pienikin hetki ja juttu on iso asia, jos vain uskaltaa pysähtyä ja ihmetellä sitä. Meillä on aikanaan lasten kanssa tehty loman aluksi lista, johon on saanut jokainen lisätä omia toiveitaan lomalle. Monta pientä, helposti ja halvalla toteutettavia asioita ja ehkäpä yksi yhdessä mietitty isompi asia? Miltä sinun listasi näyttää? Entä teidän perheenne lista? Minun listalleni pääsee ainakin tanssi vesisateessa, liian myöhään valvottu yö, teehetki ystävän kanssa uudessa paikassa, perheen kanssa yhdessä grillatut hampparit …


Mukavaa, kiireetöntä ja suoristusvapaata kesää sinulle 🖤

Avainsanat: kesä, loma, leppoisuus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini