Lapsen oikeuksien viikkoMaanantai 14.11.2022 - Satu Tolonen Lapsen oikeuksien viikon teemana vuonna 2022 on lapsen oikeus turvallisuuteen. Turvallisuuden tunne lapsella on kaiken hyvinvoinnin perusedellytys. Mitä kaikkea siihen sitten kuuluu? - fyysinen koskemattomuus - oikeus yksityisyyteen - riittävä hoiva - usko tulevaisuuteen - mahdollisuus elää turvassa ja rauhassa - mahdollisuus tulla kuulluksi, osallistua ja vaikuttaa - mahdollisuus luottaa omiin läheisiin, ja saada apua - mahdollisuus ilmaista tunteita turvallisella tavalla - rauhallinen kasvu- ja oppimisympäristö Nämä kaikki ylläolevat asiat on perusasioita meille kasvattajille, lasten kanssa työskenteleville, vanhemmille, vai onko sittenkään? Näiden ääreen on hyvä pysähtyä ihan jokaisen, ja miettiä omasta katsantakannasta toteutuuko nämä kaikki omassa arjessa missä sitten lapsia kohtaakaan? Paljon kuulee kirjoituksia siitä kuinka sadat oireilevat lapset ja nuoret odottavat hoitoon pääsyä. Kuinka huonosti nuoret voivat? Läpileikkaus lapsia ja nuoria koskeviin uutisiin on ollut kohtuullisen karuakin luettavaa. Uutisointi piirtää kovin synkkää kuvaa lasten ja nuorten elämästä ja arjesta. Aitoon huoleen on siis aihetta. Asioiden saaminen parempaan on pitkällinen prosessi, ja vaatii paljon työtä, eikä ainakaan resurssien ja määrärahojen supistamisia, kun on kyse lasten perus hyvinvoinnista. Itse koen vahvasti sen, että lapset ovat tärkeintä, mitä meillä on. Siihen, tai heihin panostaminen on meidän tulevaisuus. Voit seurata lapsen oikeuksien viikkoa, ja siihen liittyvää somehaastetta sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #Munturvallisuus ja #Sunturvallisuus. Tutustua voit myös www.lapsenoikeudet.fi Mukavaa ja antoisaa lapsen oikeuksien viikkoa meille kaikille. Satu Tolonen |
Avainsanat: lapsen, oikeuksien |
Vihdin seurakunnan varhaiskasvatus