Katson ulos ikkunasta. Kirjavat syksyn lehdet pihanurmikolla ovat aivan huurteessa.
Katson ulos ikkunasta. Kirjavat syksyn lehdet pihanurmikolla ovat aivan huurteessa. Lämpömittaria vilkaistessani huomaan viimeistään, että kevyt kesätakki saa jäädä tänään naulakkoon ja tilalle on kaivettava lämpimin villapaita kesäsäilöjen uumenista. Puen sen päälleni, ja heti olo tuntuu paremmalta. Tunnen villan ihanan lämmön. Tulee turvallinen olo – minua ei syksyn halla pääse puremaan.
Koti tuntuu tänä aamuna myös aika kalsealta. Ladon pärekorista puita takkaan. Yksi tulitikun raapaisu ja kohta puut ovat syttyneet loimottamaan ihania lämmittäviä lieskoja. Tunnen lämmön kasvoillani takan edessä. Katson tuleen. Nostan varpaani takan kylkeä vasten ja tuntuu kuin lämpö virtaisi jaloista koko kehoon.
Villapaidasta ja palavasta puusta saa lämpöä keholle. Mutta löytyykö jostakin lämpöä myös ihmisen sisimmälle sillä hetkellä, kun tuntuu, että kylmä viima puhaltaa sieluun saakka? Voisimmeko me, sinä ja minä, olla lähimmäiselle se lämpö, jota hän sillä hetkellä tarvitsee? Villapaita tai tulen lieska, joka saapuu paikalle juuri oikealla hetkellä. Lohduttava sana, rohkaiseva katse, kuuntelemiseen keskittyvä hetki. Voisimmeko kuljettaa mukanamme lämpöä, jonka itse olemme saaneet lahjaksi?
Jumala kehottaa meitä olemaan huolehtimatta liikaa tulevista päivistä. Ajatus, että elämämme käänteet ja maailman tapahtumat ovat Taivaan Isän kädessä, antaa turvan ja toivon tunteen sisimpään. Rohkaistaan toisiamme lämmittelemään tässä huolenpidon lämmössä ja kuljetaan sinnikkäästi toistemme vierellä!
