-Askarellaanko tänään?
-Juu kyllä, tänään maalataan.
Jee-huuto kaikaa kerhotilassa 5-vuotiaiden poikien suusta. Minua hymyilyttää ja onnistumisen tunne on mahtava. Mutta miksi juuri tuo hetki oli todella puhutteleva minulle kerho-ohjaajana?
Kun muistelen kerhokauden aloitusta syksyllä, nämä samaiset pojat eivät voineet sietää askartelua missään muodossa. Suu kääntyi aina mutruun, kun oli askartelun aika. Pikavauhdilla pojat tekivät vähimmäisvaatimukset ja sitten mielenkiintoisemmat leikit jo kutsuivatkin. Näin annoimme heidän myös toimia. Pakottamalla olisi syntynyt vain lisää vastustusta ja inhoa.
Mikä oli saanut poikien mielen nyt muuttumaan? Minä uskon, että vastaus on:
Onnistumisen kokemukset, vapaus toteuttaa omia ideoitansa kädentöissä.
Me aikuiset liian usein ”tiedämme”, minkäväriset hiukset ihmisillä kuuluu olla, missä nenä sijaitsee ja miten päin siilin piikit laitetaan. Näillä tiukoilla ohjeillamme rajoitamme lapsen mielikuvitusmaailmaa, jolloin lapsi ei pääse nauttimaan omista ideoistaan. Hän oppii kyllä käyttämään askarteluvälineitä, mutta ei opi hyödyntämään omaa luovuuttaan ja näkemystään. Antamalla lapsille päätäntävallan heidän omista kädentöistään, olen monta kertaa saanut huomata oman rajallisuuteni lopputulosten suhteen. Ei ole niin nuukaa, jos nallen suu on mahassa, kun lapsen oma suu on täydessä hymyssä työn ilosta.
