Pieni tyttö kysyi ääni ihmetystä täynnä ”Miten Jeesus on jo aikuinen, kun juurihan hän syntyi” Totta, totta vain muutamaa kuukautta aiemmin puhuimme Jeesus vauvan syntymästä ja nyt pienen lapsen käsityskyky ei pysynyt aivan mukana, että muutamassa kuukaudessa Jeesus olisikin kasvanut aikuiseksi ja nyt hänen ristiinnaulitaan. Miksi? meidän syntiemme tähden. Liian paljon, liian pienelle, liian vaikeaa. Vai onko?
Joskus me aikuiset aliarvioimme lapsen käsityskykyä ja kykyä olla selittämättömän äärellä. Tämä ajatus kumpuaa myös omasta mietinnästäni kuunnellessani lasteni silloin 9- ja 11- vuotiaden keskustelua. He keskustelivat luomisteorioista, minä en osallistunut keskusteluun kuin taustakuulijana. Toinen lapsistani sanoi aivan kuin asiassa ei olisi mitään ihmeellistä. ”Minusta ainakin se kylkiluujuttu on paljon käsitettävämpi ajatus kuin noi toiset”. Niinkö todella? Kyllä, näin hän ajatteli. Ei hän tarvinnut tieteellistä faktaa, ei Darwinismia, ei mitään. Hänestä ”se kylkiluujuttu” tuntui käsitettävimmältä. Mietin, että pääsiäisen sanoman äärellä ollaan tekemisissä juuri uskon olennaisimman asian kanssa, uskon. Minä uskon, vaikka se niin käsittämättömältä tuntuukin, että Jeesus kuoli ristillä minunkin syntieni tähden. En osaa sitä todistaa, en saa sille tiedettä taakse, en saa sitä sopimaan edes käsityskykyyni siksi minulle jää vain luottamukseen nojautuva usko. Minä uskon, että näin on.
Tänä Pääsiäisenä uuden kasvu, ihanien tipujen ja vehreän rairuohon ja munasta kuoriutuvien salaisuuksien äärellä, olkoon pääsiäisen sanoma lähellä meitä. Se kuuluu meille kaikille, isoille ja pienille. Juuri sellaisena kuin se on, kaiken käsityskyvyn ulottumattomissa vain uskalluksessa luottaa ja uskoa, että tämä kaikki on totta ja minuakin varten!
mirca kukkasniemi
