Siinä ne taas ovat touhukkaina, mustarastaspariskunta! Lennähtävät vuoron perään aivan terassimme vieressä kasvavan, tiheän tuijan uumeniin.
Siinä ne taas ovat touhukkaina, mustarastaspariskunta! Lennähtävät vuoron perään aivan terassimme vieressä kasvavan, tiheän tuijan uumeniin. Tämä on merkki vain yhdestä asiasta: tuijan suojissa niillä on pehmoinen pesä ja pesän suojassa pienet poikaset! Ihanaa! Näin kävi myös viime kesänä, mutta silloin suruksemme kova myrskytuuli pudotti poikaset ennen aikojaan pesästä, eivätkä ne selvinneet.
Mutta nyt toivomme parasta! Koetamme olla lasten kanssa hissukseen terassillamme ja koirankin oleskelualue rajataan vähän kauemmaksi tuijasta, jottei mustarastaiden perhe-elämä häiriintyisi. Äiti- ja isä-rastas kuljettavat saumattomana ketjuna toinen toistaan muhevampia matoja ja ötököitä pesälle. Kuulemme pientä piipitystä joka kerta, kun emo saapuu ruokalastin kanssa poikasten luo.
Päivät vierivät. Sirkutus tuijan suunnalta voimistuu. Mietimme, kuinkahan suuri suu ja kuinka paksut untuvat poikasilla jo mahtaa olla. Ja onkohan niillä pesässä ahdasta. Ja sitten yhtäkkiä eräänä aamuna takapihallamme pomppii pikkuisia, mustia untuvapalleroita kipittäen huterilla mutta määrätietoisilla jaloillaan ja räpytellen vielä keskenkasvuisia siipiään. Emot touhottavat ympärillä kuin viimeistä päivää. Koiran ilmestyessä pihalle emot aloittavat mahdottoman rääkynän. Nappaan koiran äkkiä kiinni, jotta lintuemot ehtivät ohjata pienet poikasensa turvallisempaan paikkaan metsän reunaan. Olemme ihan ihmeissämme siitä, miten hyvin lintuvanhemmat hahmottavat poikastensa sijainnin, vaikka meistä tuntuu, että niistä jokainen juoksee aivan eri suuntaan. Joku niistä piiloutuu kiven ja toinen heinikon suojaan.
Parin tunnin päästä poikasia ei näy enää missään. Vain rastaspariskunnan touhukas viuhahtelu ohitsemme todistaa sen, että huoltotoimenpiteet jatkuvat. ”Pysykää piilossa, matoja on tulossa!”, ne tuntuvat huutelevan rakkaalle jälkikasvulleen.
Raamatussa Jumalan huolenpitoa verrataan lintuemoon. Aivan läheltä lintujen elämään seuranneena tuo vertaus tulee entistäkin osuvamman tuntuiseksi. Samoin kuin linnuilla, Jumalankin tärkein tehtävä on pitää lapsistansa huolta. Joka hetki, vaaran uhatessa, nälän kurniessa. Silloinkin, kun omat taidot ovat vajavaisia ja elämässä kannattelevat siivet keskenkasvuiset. Tässä huolenpidossa onkin mukava viettää kesää, iloineen ja huolineen! Aurinkoa päiviin ja hauskoja lentoharjoituksia oman katraasi kanssa!
Hanna Suhonen
