Muistaisi sanoa useammin kuinka tykkään ja kuinka tärkeä olet.
Muistaisi laittaa hassun viestin kesken arjen rumban, muistaisi pyytää vaikka iltalenkille.
Keittäisi teetä, laittaisi ruokaa yllätyksenä.
Muistaisi olla läsnä yhteisissä kohtaamisissa ja katsoa silmiin, kuunnella mitä toinen oikeasti sanoo.
Auttaisi pyydettäessä ja huomaisi auttaa silloin kun toinen ei enää jaksa pyytää apua.
Sillä elämä oikeasti on niin paljon parempaa ystävän kanssa.
Kun voi nauraa, itkeä, iloita, surra, tanssia, laulaa, hullutella tai vaikka vain olla hiljaa - ystävän kanssa.
Kun voi jakaa kaikki elämänsä asiat toisen kanssa, ne salaisimmat ja synkimmätkin ja toinen silti pysyy rinnalla.
Ystävyys on mieletön lahja, eikä olleenkaan itsestään selvää.
Yksinäisyys, ujous, pelko siitä, ettei riitä ja kelpaa saattaa syödä itsetuntoa ja estää solmimasta tai edes etsimästä ystävyyttä.
Seurakunnan erilaiset ryhmät ovat matalan kynnyksen paikkoja, joissa voi löytää uusia ihmisiä, jopa ystävystyä.
Perhekerhot, odottavien ryhmä, Toivon paikan ruokailu, kuoro, isoskoulutus – esimerkiksi näissä kaikissa on paikkansa monenlaisille ihmisille. Mukaan saa tulla ja tutustua toimintaan – olisiko tämä minun juttuni?
Vaarana toki on se, että tutustuu myös mukaviin ihmisiin ja löytää uuden ystävän.
Ainakin näistä löytyy mukavia seurakunnan työntekijöitä ja/tai vastuutehtävissä toimivia seurakuntalaisia ja heille kohtaaminen on kunniatehtävä.
Taivaan Isä on onneksi luvannut olla jokaisen ihmisen ystävä,
ilman mitään vaatimuksia. Ihan jokaisena päivänä, läpi koko elämän.
Tarvitsee vain laittaa kädet ristiin ja Hän on lähellä.
Voi kertoa ilonsa ja surunsa, haaveensa ja suunnitelmansa. Koska tahansa ja missä tahansa.
Ja samalla voi vielä pyytää omille ystävilleen siunausta, sinne missä ikinä he ovatkaan.
Ystävänpäivä = tänään, huomenna, joka päivä. 24/7.
