Kaikesta kiitos.

Share |

Torstai 6.5.2021 - Antti Hirsto


Hiljalleen poistuvat kokoontumisrajoitukset antavat toivoa paluusta johonkin edes hieman normaalimpaan tapaan olla. Ehkäpä kesällä on mahdollista tavata taas heitäkin, joista olemme pitkään joutuneet olemaan erossa. Tuntuu, että ilmassa on erityisellä tavalla toivoa ja keväistä riemua.

Tällaisina hyvinä hetkinä nousee mieleen kiitollisuus. Mistä sinä olet juuri tänään kiitollinen? Jos saa paistatella päivää silmiä siristellen kirkkaassa auringon valossa, katsella kukkaan puhkeavaa luontoa, taivaan lintuja ja voi kohdata kasvotusten ja aidosti toisia ihmisiä sekä iloita heidän kanssaan, on varmasi aihetta kiitokseen. Kiitollisuutta toki lisää myös se, ettei keskity vain itseen, vaan miettii myös, mitä hyvää voi tehdä toisille.

Kiitoksen ei myöskään tarvitse rajoittua vain iloisiin ja hyvältä tuntuviin asioihin. Me saamme kiittää ihan kaikesta mitä elämä eteen antaa.

Kiitos sulle jokaisesta
elämäni hetkestä.
Kiitos päivän paistehesta
niin kuin pimeydestä.
Kiitos sulle taisteluista,
rististäkin, Jumalain.
Kiitos, että aina muistat,
autat mua tuskissain.
 (Virsi 431:3)

Tämän virren avulla tuntuu helpommalta kiittää kaikesta, myös niistä asioista, joista kiitos ei ensiksi tulisi edes mieleen. Kaikista haasteista ja vaikeista asioista, joita elämässä vääjäämättä eteen tulee, mutta joiden tarkoitukseen oma ymmärrykseni ei yllä. Niidenkään edessä Jumala ei minua unohda eikä jätä yksin.

Kiitollisuus auttaa jaksamaan. Se antaa positiivista voimaa ja näkyä elämään. Se on myös parasta vastalääkettä negatiivisille tunteille. Kiitollisena ihminen ei ota asioita itsestäänselvyytenä vaan osaa arvostaa sitä hyvää, mitä on juuri tällä hetkellä. Kiitos siitäkin, että saan kiittää J

”Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.” 1. Tess. 5:16-18

Antti-pappi

Avainsanat: kiitos, kiitollisuus, kevät


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini