Tänään aloitin työt leppoisan, pitkän loman jälkeen.
Eilen tuntui ihan mukavalta kaivaa esiin työpuhelin, -avaimet ja kalenteri.
Pakata kassi ja miettiä eväitä mukaan lounastauolle.
Etsiä järkeviä vaatteita villasukkien ja trikoiden jälkeen.
Ajatus arjesta ei ollut ollenkaan huono, päinvastoin.
Mukavaa työpäivää ei haitannut harmaa keli, kotiin unohtunut työkassi tai
hieman vielä hyydyksissä olevat ajatukset.
Löysin koneelta tähän blogiin joulukuussa miettimäni kolme alun ajatusta ja nauratti.
Taidan olla kuitenkin enemmän arki-ihminen.
Harmaankin sään keskellä arki ja rutiinit tuovat turvallista pohjaa elämälle.
Vuosikymmen vaihtui, elämä menee eteenpäin ja arki jatkaa kulkuaan.
Se muuttaa muotoaan kun lapset kasvavat, mutta silti arki on vakio.
Arkea on suurin osa elämästämme,
siksi loma tai juhla tuntuu niin poikkeuksellisen hyvältä, merkittävältä.
Moni sama asia kuitenkin ilahduttaa sekä lomalla että arjessa.
Perhe, ystävät, ulkoilu, kirjat, käsityöt, vesilammikot, hyvä kuppi teetä, mukavat ja kiireettömät kohtaamiset.
Aika on toki arjessa aikataulutetumpaa, mutta kun muistaisi aina läsnäolon niissä pienissäkin hetkissä.
Nauttisi niistä arjen pienistä ihmeistä niin kuin lapsi
-pysyisikö silloin onnellisempana ja tyytyväisempänä joka päivä?
Näkisi kädelle laskeutuneen lumihiutaleen hienon muodon,
nauttisi ilolla lounastauolla eilisen pinaattikeiton jämän,
ilahtuisi työkaverin kohtaamisesta käytävällä,
auttaisi kauppajonon hidasta mummelia hermostumatta.
Ja muistaisi silloin tällöin nostaa katseen ylös taivaisiin
ja kiittää siitä kaikesta hyvästä mitä jo on.
Nyt. Arjessa ja juhlassa.
Virren 490, säkeistön kolme sanoin:
Oi kiitos lahjoista, joita suot,
niin paljon hyvyyttä riittää.
Ja aina iloa uutta luot,
en osaa kaikesta kiittää.
Mukavaa uutta vuosikymmentä sinne arjen ja juhlan keskelle
toivoo
Lotta Pappilan vintiltä
