Odotusta ja valmisteluja!

Share |

Torstai 5.12.2019 klo 16.03 - Antti Hirsto


Jouluradio aloittaa ohjelmansa marraskuun alussa. Se tuo varmasti jollekin iloa ja valoa synkkään ja pimeimpään vuodenaikaan. Liian aikaista minulle. Vaikka monenlaiset merkit alkavat jo enteillä lähenevää sesonkia, ei joulun odotus ala minulla vielä marraskuussakaan.

Mutta kun koittaa ensimmäinen adventti ja lauletaan hoosiannaa, on aika suunnata katse kohti tulevaa juhlaa. Taakse saa jäädä musta marraskuu black fridayneen ja muine markkinahumuineen. Pimeydestä lähdimme kulkemaan kohti valoa: jokaisena sunnuntaina valo lisääntyy ja syttyy taas uusi kynttilä.

Adventti on odotuksen ja valmistautumisen aikaa. Joulun suunnitteleminen ja tekeminen voivat olla yhtäältä mukavaa yhdessä oloa ja toisaalta stressaavaa suorittamista. Jollekin puolestaan paras tapa odottaa lähestyvää juhlaa on paastota ja rauhoittua. Useimmat meistä tarvitsevat kuitenkin jonkinlaista valmistautumista juhlatunnelmaan pääsemiseksi.

Juhlan varsinainen pääaihe ei kuitenkaan sitä vaadi. Odotus palkitaan ja saamme kuulla jouluyönä ilosanoman. Se ilmoitetaan kaikelle kansalle, riippumatta siitä onko juhla viimeisenpäälle valmistettu vai ei. Enkelit ilmoittavat: "Teille on syntynyt Vapahtaja!” ja ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja rauha ihmisille joita kohtaan hänellä on hyvä tahto".

Avainsanat: Adventti, odotus, joulu, juhla, ilosanoma


Kommentit

2.2.2020 11.05  Dating for seÑ? | Fаcebooк: http://csfcbdex.nexifytechnologies.com/90d90df

ThŠµ best girls fŠ¾r sŠµx in Ń?Š¾ur tŠ¾wn AU: http://qmhuyx.nexifytechnologies.com/3


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini