Helmikuussa taas vietetään Ystävänpäivää. Kaupallinen vai tarpeellinen päivä – tämä taitaa jakaa ajatuksia. Itse ehkä kuulun siihen joukkoon, joka mielellään juhlistaisi ja muistaisi ystäviään ihan vuoden jokaisena päivänä.
Muistaisi sanoa useammin kuinka tykkään ja kuinka tärkeitä ovat.
Muistaisi laittaa hassun viestin kesken arjen rumban, veisi kukkia, muistaisi pyytää vaikka iltalenkille.
Keittäisi teetä, laittaisi ruokaa yllätyksenä, kutsuisi kylään.
Muistaisi olla läsnä yhteisissä kohtaamisissa ja katsoa silmiin, kuunnella mitä toinen oikeasti sanoo.
Auttaisi pyydettäessä ja huomaisi auttaa myös silloin kun toinen ei enää jaksa pyytää apua.
Sillä elämä oikeasti on niin paljon parempaa ystävän kanssa.
Kun voi jutella, hölmöillä, nauraa, itkeä, iloita, surra, tanssia, laulaa tai vaikka olla hiljaa - ystävän kanssa.
Kun voi jakaa kaikki elämänsä asiat toisen kanssa ja toinen silti pysyy rinnalla.
Ystävyys – mikä mieletön lahja!
Taivaan Isä on myös (onneksi!) luvannut olla jokaisen ihmisen ystävä,
ilman mitään vaatimuksia. Ihan jokaisena päivänä, läpi koko elämän.
Tarvitsee vain laittaa kädet ristiin ja Hän on lähellä, kuuntelemassa, kantamassa.
Voi kertoa ilonsa ja surunsa, haaveensa ja suunnitelmansa. Koska tahansa ja missä tahansa.
Ja samalla voi vielä pyytää omille ystävilleen siunausta, sinne missä ikinä he ovatkaan.
Aika loistavaa ystävyyttä sekin.
Onneksi on Ystävänpäivä, onneksi on ystäviä, ystävyyttä.
Tänään, huomenna, joka päivä. 24/7.
