Kesän ääniä

Alkukesän maanantaiaamuna hyppään iloisen joukon kanssa bussiin, joka vie meidät retkelle Korkeasaareen. Bussi täyttyy juttelulla, naurulla, kysymyksillä ja ihmettelyllä - "Mikä tuo on? Joko ollaan perillä? Nähdäänkö me varmasti karhuja? Miten kovaa tämä bussi kulkee? Saadaanko me jätskiä?"

Perillä linnut laulavat, tuuli humisee ja ilmassa kiirii lasten iloisia kiljahduksia!

Muutamaa päivää myöhemmin istun Pappilan yläkerrassa työhuoneessani. Ikkuna on auki ja pihalla on juuri alkamassa Pappilan pihapäivä perheille.

Lapset leikkivät ja nauravat, aikuiset juttelevat. Hetken kuluttua lastenohjaaja Sanna pitää hartautta. Sitten taas kiljahduksia, naurua, leikin ääniä. Grillin kannen kolahdus, taitaakin olla lounas-aika!

Loppuviikosta leirillä Riuttarannassa.

Yhteiset laulut, pingispallon naputus pöytään, mäen töminä leiriläisten menessä ruokailuun, järveen "pommina" hyppäävän pojan aikaansaama molskahdus, yhteen ääneen luettu Herran siunaus - sellaisia ääniä jäi mieleen leiripäivästä.

Puheli soi, tulevan kerholaisen äiti vielä varmistaa kerhon alkamisen ajankohtaa. Iloinen ääni linjan toisessa päässä - meidän perheen esikoisesta tulee syksyllä kerholainen!

Kesän äänet jäävät mieleen, niistä piirtyy herkästi myös kuva silmiin. Mukavia muistoja yhteisistä hetkistä. Kohtaamisia, vuorovaikutusta. Pieniä ääniä, suuria ääniä - elämän ääniä.