Kohti koulutietä
Apua,vauvani on jo tuleva ekaluokkalainen....
Huomaan,että mieleni valtaa tunne onko hän valmis kouluun oikeasti,osaako tiettyjä asioita,
selviääkö itsenäisesti uusista asioista? Paniikki meinaa tulla,kunnes rauhoitun.
Kaikki ajallaan,kaikki ehtii. Remontoimme ekaluokkaiselle vihdoin oman huoneen,ja huoneen merkitys olikin pojalle yllättävän suuri,minulla on nyt oma tila,tila jossa saan/voin olla rauhassa. Koulureittiä on tullut jonkinverran harjoiteltua,meillä suuri etu se,että itse voin paljon kuskailla lasta kouluun,tai hän voi tulla työpaikalleni aamuisin matkassani,ja tästä jatkaa matkaa sitten kouluun. Koulun jälkeen sitten osaa viikkoa poika siirtyy iltapäiväkerhoon,jossa turvalliset aikuiset,ja itse tiedän missä lapseni silloin on.
Tänään mummo ja pappa halusivat hakea pojan vielä reppuostoksille.He huolestuivat,kun näkivät pienellä pojalla repun ylettyvän liki polviin,että poika saa juuri sopivan repun,jota jaksaa sitten selässään kantaa.
Tiettyä ison pojan uhmakkuutta on ollut herrassa havaittavissa keväästä asti,sen nyt toivon koulun alettua todellakin jo jäävän pikkuhiljaa pois. Uskon tämän kaiken liittyvän tähän kaikkeen uuteen.
Tänään illalla käymme kirkossa koulutielle siunaamassa lapsemme,se onkin tärkeää.
Saa luottaa siihen,että Taivaan Isä siunaa ja varjelee pojan askeleita päivän touhuissa.
Toivonkin kaikille koululaisille kaikkea hyvää uuden alkuun. Varjelusta ja siunausta niin koulupäiviin,kuin sitten tuolla liikenteessä.
Satu
