Ihmeellinen iltarukous

Rukoillaanko teillä lasten kanssa iltarukousta?

Meillä rukoillaan, on rukoiltu heti esikoisen ensimmäisestä kotiyöstä lähtien. Se on äidin ja lasten juttu, sillä yleensä meillä iltasdun lukee isi. Sitten äiti tulee ja peittelee ja lukee molemmillle lapsille saman rukouksen, vuoronperään.

Se on se tuttu iltarukous omasta lapsuudesta, muistaakseni mummoni minulle opettama.

"Levolle lasken, Luojani,

armias ole suojani.

Jos sijaltain en nousisi,

taivaaseen ota tykösi. Amen.

Kauniita unia, enkelin kuvia."

Jos olen työmatkalla tai muuten yön poissa kodista, on oleellisen tärkeää miettiä etukäteen se hetki, jolloin soitan kotiin ja sanon "Enkelin kuvat" lapsilleni. Ilman niitä ei kuulemma uni tule ja ikäväkin kasvaa suureksi. Olen saannut osakseni jännitäviä katseita mm. Kampin kauppakeskuksessa, laivalla, hotelissa ... toisaalta katseet ovat hämmentyneitä, toisaalta selkeästi ilahtuneita. "Ahaa, tuossa äiti hoitaa tärkeää tehtäväänsä."

Miksi meillä sitten rukoillaan iltaisin? Itse en taustaltani tule kovinkaan "uskovaisesta kodista". Kuitenkin muistan vahvasti lapsuudestani tärkeän iltarukouksen. Opin sen pienenä, selvästi alle kouluikäisenä. Siitä lähtien se on minun mukanani kulkenut. Muistan edelleen selkeästi lapsuudesta sellaisia iltoja, jolloin joku asia painoi ja kuinka turvallinen olo tuli käsien ristimisestä ja iltarukouksesta. Siitä oli helppo jatkaa omilla sanoilla rukoilemista, ikään kuin pohtia Jumalalle iloja ja suruja, huolia ja huippuja. Sen tunteen, sen turvan haluan lapsilleni iltarukouksen myötä siirtää. Aina ei ole äitiä tai isiä jakamassa huolia tai murheita, mutta Jumala on aina saatavilla. Aina kuulolla, aina turvana. Kädet ristimällä tai jopa pelkällä hiljaisella ajatuksella Jumala on lähellä ja tuo turvan ja rauhan. Ihan joka paikaasa, ihan joka hetkessä.

Siksi meillä rukoillaan ihmeellinen iltarukous!